Kiipeily lajina

"Ensin opitaan konttaamaan, sitten kävelemään ja kiipeilyn äiti jo kieltääkin"

Kiipeily on todella ihmiselle luontainen tapa liikkua. Ihminen on aina pyrkinyt valloittamaan korkeimpia kukkuloita ja pääsemään paikkoihin, joissa kukaan ei ole ennen käynyt. Kun mantereiden korkeimmat vuoret on valloitettu, on samoilta vuorilta etsitty haasteita teknisesti vaikeammilta reiteiltä. Vaikka lajin juuret ovatkin vuorikiipeilyssä, on kiipeily kehittynyt vuosien saatossa moniksi eri alalajeiksi.

Se, mikä ennen miellettiin harjoitteluksi, on muuttunut päämääräksi. Nykyään useimmat lajin harrastajat löytävät haasteensa lähempänä merenpintaa kuin lähellä maailman korkeimman vuoren huippua. Jyrkkien kallioiden tai vaikkapa jääkauden liikuttamien siirtolohkareiden kiipeäminen on vienyt kiipeilyä urheilullisempaan suuntaan. Korkeus ei välttämättä olekaan itsetarkoitus, vaan keskeistä on vaikeiden ja haastavien reittien kiipeily. Vaikeus on osa kokemusta aivan kuten voimistelijalle on vaikean sarjan tekeminen permannolla. Tämän lisäksi on tärkeää reitin tietynlainen esteettisyys sekä kiipeilyyn vaadittava luovuus. Yhdistelemällä näitä tekijöitä kiipeilyn psyykkisiin vaatimuksiin saadaan liikuntamuoto vailla vertaa.

Kiipeilyn siirryttyä lähemmäksi ihmistä lähimetsään tai paikalliseen sisäliikuntahalliin on lajista tullut yhä suositumpi. Osa harrastajista harjoittelee seinäkiipeilyssä kalliolla vaadittavia ominaisuuksia, toiset taas löytävät haasteensa juuri sisäseiniltä. Seinäkiipeily onkin nopeimmin kasvava kiipeilyn laji.