O.T.E. -syndrome
05/19/2012
Tänään Helsinki-Vantaalle laskeutui taivaalta lisää otteita ja ryntäsimme heti lentoaseman rahtialueelle noutamaan "Ameriikkalaisia tartuntapaloja". Jouduimme hieman odottelemaan toimitusta kun paperityöt oli henkilökunnalla sekaisin. Odotellessamme terminaalissa, kurkimme sisälle varastoon ja arvuuttelimme mikä lavoista olisi meidän. Ovelle kirjoitettu kielto oli paikallaan sillä oltiin melkein sisällä repimässä pakkauksia auki. Pienen terminaalissa odottelun päätteeksi ensimmäiset otteet arvosteltiinkin heti lastausalueella.
Nyt alkaa otteet olla jo aika priimakamaa. 90-luvun alun sormentappoihmeistä ja clubiseteistä on tultu aika pitkälle… puhumattakaan etanoista sun muista eläimistä. Jos sisällä aikoo kiivetä niin parempi kiivetä kunnon paloilla. Jos näillä otteilla ei saa tehtyä hienoja reittejä seinille niin sitten on epäonnistuttu todella pahasti.
Salmisaaressa on ajoittain työpäivän päätteeksi käynyt muutamia tuttuja fiilistelemässä seiniä. Vierailu päättyy aina samanlaiseen otteiden hypistelysessioon jossa pyöritellään virne naamalla otteita ja mietitään minkälaisia reittejä niillä voisi tehdä. En tiedä onko tämä otefetissi hyväksi ihmiselle mutta se tuntuu olevan monelle aktiivikiipeilijälle luontaista.
Kisaseinälle nousee nyt vaneria ja kohta tehdään historian ensimmäiset reitit Salmisaareen. Yhteensä reittejä tehdään avajaisiin noin sata kappaletta ja hommaan on jo valjastettu loistavia reitintekijöitä. Jacky Godoffe ei päässyt vielä mutta saimme muita hyviä. :) Bulgarialaiset tekevät nyt pitkää päivää nostimien kanssa jotka on siten varattu rakennukseen päivisin. Reitit on tästä johtuen todennäköisesti tehtävä yöllä, joten unettomia öitä on luvassa.
Öitä!
- Joonas
Nyt alkaa otteet olla jo aika priimakamaa. 90-luvun alun sormentappoihmeistä ja clubiseteistä on tultu aika pitkälle… puhumattakaan etanoista sun muista eläimistä. Jos sisällä aikoo kiivetä niin parempi kiivetä kunnon paloilla. Jos näillä otteilla ei saa tehtyä hienoja reittejä seinille niin sitten on epäonnistuttu todella pahasti.Salmisaaressa on ajoittain työpäivän päätteeksi käynyt muutamia tuttuja fiilistelemässä seiniä. Vierailu päättyy aina samanlaiseen otteiden hypistelysessioon jossa pyöritellään virne naamalla otteita ja mietitään minkälaisia reittejä niillä voisi tehdä. En tiedä onko tämä otefetissi hyväksi ihmiselle mutta se tuntuu olevan monelle aktiivikiipeilijälle luontaista.